12.3.2018

Pihlajanmarjojen houkuttamana

Lintujen talviruokinta on jo niin peruskauraa, ettei sitä tule hirveästi kuvattuakaan. Talitintit on jo moneen kertaan kuvattu. Minulla ei ole kauko-objektiivia, joten kuvanlaadussakin on toivomisen varaa. Erikoiset vieraat saivat taas tarttumaan kameraan.


Ensin hieman "normaalivieraiden" esittelyä. Mustarastas on vakinainen kävijä. Tämä yksilö on luultavasti vanhempi koiras ja tykkää olla kukkona tunkiolla. Sen tullessa paikalle, muut mustarastaat saavat kyytiä. 


Tinttejä ei rastaiden nahistelu häiritse. Talipötkölle mahtuu mainiosti usampikin syöjä kerralla. Olette varmaan huomanneet, että talipötköissä on eroja. Yhtenä talvena pötkö ei millään mennyt kaupaksi, taisi olla niin pahanmakuinen. Toiset pötköt taas hupenevat nopeasti. Välillä tikkakin käy verottamassa pötköä ja sen jäljiltä siihen jää oikein kraaterit.


Keltasirkku on myös usein kylässä. Monesti niitä istuu useampi omenapuussa tarkkailemassa tilannetta. Jossain vaiheessa laskeudutaan maahan syömään, mutta vähäisemmästäkin häiriöstä noustaan taas puuhun. Varovaisuuteen on syytäkin, sillä välillä haukka käy nappaamassa osansa.


Toissavuotiset pihlajanmarjat olivat odottaneet syöjäänsä jo jonkin aikaa. Terttuja oli roikkumassa talipallojen luona, mutta siinä ne olivat saaneet rauhassa olla. Kunnes paikalle osui tilhi ja sitten piti heittää pihlajanmarjoja jo maahankin. Tässä tilhit ihmettelevät, että yleensä nämä marjat ovat olleet puussa kiinni ;)


Tutunnäköisiä ovat kuitenkin niin pitihän niitä maistaa...


Kokonaisena vaan nielaistaan! Tilhiä oli oikein parvi, joten marjat menivät aika nopeasti parempiin suihin. Ruokailua häiritsi ikkunassa pyörivä kuvaaja, joka sai parven monta monituista kertaa säikäytettyä lentoon. Tilhet tuntuvat olevan säikympiä kuin keltasirkut.

Ihanaa, että pihlajanmarjat menivät oikeaan osoitteeseen. Pakkasessa olevien marjojen hävitystä oli jo mietitty, kun niille ei ollut löytynyt käyttöä. Pitäsikö taas ensi syksynä laitta pihlajanmarjoja pakkaseen, jotta saataisiin taas tällaisia vieraita?  :)

16 kommenttia:

  1. Hienot kuvat olet saanut ilman pitkää putkeakin.
    Luin artikkelin, jossa vertailtiin talipallojen rasvapitoisuuksia. Aikamoisia eroja niissä on ja se varmasti selittää, ettei kaikki pallot ja pötköt linnuille kelpaa. Nyt koitan uusia linnunruokia ostaessani etsiä mahdollisimman korkean rasvapitoisuuden, koska se on lintujen selviämiselle tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä seuraavaksi katsoakin rasvapitoisuutta. Hyvä vinkki!

      Poista
  2. Hienot kuvat ja niitä on varmasti mukava seurata. Minä olen joskus tehnyt pihlajan marjoista mehua .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan käyttöön en ole vielä pihlajanmarjoja poiminut ;)

      Poista
  3. Minulla on pieniä talipalloja ja ne eivät kyllä meinaa millään kelvata. Taitaa olla pahanmakuista tai härskiintynyttä rasvaa! Luulenpa, että joudun kompostoimaan osan tämän talven päätteeksi. Hauskat vieraat nuo tilhit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Paha” pötkö laitettiin lopuksi ilman verkkoa maahan ja siitä harakat ja varikset sen napsi pois. Ei mennyt hukkaan :)

      Poista
  4. Ihanat tilhet! Ne ovat sitten kauniita lintuja.

    VastaaPoista
  5. Upeaa saada tilhivieraita kuvattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinkin sopivasti silloin ilkkunan äärellä. Onnea oli matkassa :)

      Poista
  6. Lintujen kuvaaminen vaatii minulta kärsivällisyyttä, kun joko lintu tai kamera heilahtaa. Kivoja nuo tilhet, tulevat usein parvena ja sen jälkeen on marjakattaus syöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhet olivat tosiaan todella arkoja eli vaikeita kuvattavia. Sain sentään muutaman ikuistettua.

      Poista
  7. Meillä taitaa olla nyt pahanmakuinen talipötkö, ei ota millään kuluakseen, pikkuisen on maisteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla toista merkkiä, jos sillä olisi parempi menekki.

      Poista
  8. Hyvä ajatus säästää pihlajanmarjoja lintuja varten. Meillä ei ole pahemmin enää alkutalven jälkeen näkynyt tilhiä, kun marjat loppuivat puista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räkätit usein tyhjentää puut, niin ettei tilhille enää jää mitään. Toinen asia on sitten, onko pakastimessa tilaa pihlajanmarjoille...

      Poista

Kiitos kommentista!