2.1.2017

Kesämuisteluita - 3 asiaa kesästä haaste

Näin vuodenvaihteessa on mukava muistella mennyttä kasvukautta. Tähän antaa oivan mahdollisuuden 3 asiaa kesästä haaste, jonka bongasin Lopotin Toimelan pihaunelmia blogista. Haastetta ei siinä enää annettu eteenpäin, kun se oli jo kiertänyt jonkin aikaa. Pidin sitä kuitenkin mukavana ja itselle sopivana, joten päätin tarttua siihen. Minäkään en haasta ketään, mutta tähän voivat tarttua kaikki, jotka haluavat kesämuisteluihin vähän tukikysymyksiä. Ja sitten vastaukseni:

1. Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena)


Kasvun ihme ilahduttaa joka kesä. Keväällä kaikki kukkien väriläiskät sykähdyttävät. Loppukesällä taas alkaa varmistua, miten kasvimaan sato on onnistunut. Viime kesänä pensaspapu oli erityisen tuottelias. Se näköjään piti kosteasta ja lämpimästä. Kokeilin myös kukkaseosta, joka osoittautui hyväksi valinnaksi. Kukkapenkkiin nousi mitä erilaisempia ihastuttavia kukkia. Moni oli minulle ihan uusia.

 2. Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä



Sadetta oli välillä aivan liikaa. Kasvimaani on savea ja ajoittain sinne ei voinut edes mennä maan märkyyden takia. Tuntui myös, että peruna ei pitänyt näin runsaista sateista.  Hernesato epäonnistui täysin niissä olosuhteissa. Se ei kuitenkaan harmittanut niin paljon kuin peruna, kun herneen menekki on  vähäistä. Toisaalta alkukesän sateista oli hyötyäkin. Aluksi näytti siltä, että kaikki sipulit eivät idä. Sitten tuli runsaat sateet ja kaikki istukkaat alkoivat puskemaan vihreää. Sipulisadosta tulikin hyvä ja sain sen hyvin kuivattuakin. Vieläkin satoa on jäljellä.

3. Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi


Toukokuussa kävin Brinkhallin kartanossa Turussa puutarhamatkalla. Tästä postailen enemmän myöhemmin. Alkukesästä perustin kauan haaveilemani parsapenkin. Keväällä paljastuu, miten parsat ovat siinä viihtyneet. Vuokrapalstan hoito on myös mielestäni saavutus. Se ei ole kaukana, mutta sinne pitää aina erikseen lähteä. Sen hoito myös päättyy syksyisin, sillä keväällä se kynnetään ja sitten aloitetaan taas puhtaalta pöydältä.

4. Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken


Osa yrttimaasta on vielä ilman juurimattoa ja läheiset koivut käyvät imemästä siitä mehut. Se pitäisi vielä tehdä ensi vuonna. Puutarhamatkojankin voisi tehdä enemmän. Tänä kesänä bloggaaminen jäi nolon vähäiseksi. Sitä pitäisi petrata. Jos ei postaile säännöllisesti niin menettää ne vähäisetkin lukijat ja toisaalta omat kasvukauden edesottamukset jäävät dokumentoimatta. 


5. Kolme asiaa, joita stressasin


Ehkä suurin stressin syy oli viime kesänä sade. Sitä tuli niin paljon, että osa kasveista ei enää tykännyt. Sen takia myös aurinkoiset hetket jäivät vähemmälle. Ainakin kuvia selatessa huomaa, että monessakaan kuvassa ei aurinko paista. Vähän stressasin myös paprikoiden ruukunvaihtoa, kun se jäi tekemättä tiettyyn aikaan niin se jäi tekemättä koko kesänä. Minusta ainakin tuntuu, että se näkyi pienempänä satona.


6. Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan


Mikä onkaan ihanampaa, kun kimalaisten ääntely koristevadelmassa. Kova on kiire ja puskasta kuuluu vain bzz, bzz, bzzzzz. Kasvimaalla on myös ihanaa käydä pienen tauon jälkeen tsekkaamassa, miten kasvu on edennyt. Lisäksi joka kesä on ilo tehdä ruokaa oman maan sadosta.

7. Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä


Anisiiso oli minulla yhtenä kesänä ja siitä ihanaa teetä. En ole onnistunut kasvattamaan sitä siemenestä, joten pitäisi löytää sen taimi jostain. Toivottavasti tulee vastaan. Kasvimaalle suunnittelin koristekurpitsoita. Niillä voisi sitten koristaa kekripöydän. Ajattelin myös kokeilla keräsalaattia. Se pitää kyllä kasvimaalla laittaa harson alle, sillä siellä terrosisoivat fasaanit. 


8. Kolme asiaa, joista unelmoin


Kasvihuone ja puutarhamatka Englantiin ovat kaukaisia haaveita. Ehkä ne joskus toteutuu, ehkä ei. Unelmoin myös kesästä, joka olisi lämmin ja aurinkoinen, mutta välillä sataisi sopivasti. Tämä saattaa olla kaukaisin näistä kolmesta haaveesta vai olisiko kesä 2017 sellainen...

11 kommenttia:

  1. Mukava postaus!
    Kiitos vinkistä kasvatella retiisiä ja mangoldia yhdessä. Pitääkin ottaa vähän selvää mitkä muut kannattaa yhdistellä kasvuajan pituuden mukaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaatti on myös nopea. Kerran laitoin mangoldia ja kehäkukkaa aivan vierekkäin. Ongelmana oli vain se, että kumpikin on rehevä loppukesästä. Siitä tuli sitten miniviidakko...

      Poista
    2. Salaattia voisi varmaan laittaa porkkana rivistöjen väliin kasvamaan?

      Poista
    3. Joo, palsternakka on vielä myöhäisempi, joten sen väliin salaatti ainakin sopii. Sitten on vielä salaatin lisäkylvöpaikat, joita kannattaa myös vähän miettiä, jos haluaa salaattia loppukesällä. Esim. retiisiriviin voisi kylvää salaattia, kun retiisit on nostettu. Pienessä tilassa kannattaa miettiä lomittaista kasvatusta.

      Poista
    4. Joo, tässäpä on mukavaa uutta juttua ja opittavaa noiden perennojen ja pensaiden sijaan :)

      Poista
  2. Samanlaisia unelmia tuntuu olevan ainakin kasvihuoneen suhteen. Juuri katselin, että nyt olisivat tarjouksessa. Olen myös tutkaillut Suomen kartanoita sillä silmällä, että pitäisi ottaa vierailulistalle. Kiitos kartanovinkistä ja mukavista vastauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittelen tosiaan kartanovierailusta myöhemmin lisää. Sitten on helpompi arvioida, onko se hyvä käyntikohde.

      Poista
  3. Tuota kesän bloggailua minäkin vähän pelkään, ettei aika riitä, kun tunnit kuluvat ulkosalla ihanasti. Kasvihuonehaaveita älä lopeta, minun haaveeni palkitaan tulevana kesänä! Nyt vasta hoksasin, etten olekaan ollut lukijasi - nyt oon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä on toisaalta paljon asiaa, mistä postata. Puutarhabloggaaja joutuu talvella välillä tekemään tikusta asiaa ;) Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  4. Ihanaa puutarhavuotta 2017! Toivottavasti saat haaveitasi täytettyä.
    Meillä oli ennätysmäärä keväällä kaalikoita. Niiltäkin voi olla hyvä suojailla kaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla saivat lehtikaalit olla yllättävän rauhassa. Ehkä ne oli suunnistanut sinun kaalimaalle ;) Rehevää puutarhavuotta 2017!

      Poista

Kiitos kommentista!