5.7.2012

Kesäkurpitsan viljely epäonnistui

Esikasvatin kesäkurpitsan liian aikaisin ja jouduin laittamaan taimet maahan, kun oli vielä kylmää. Eihän siitä hyvää seurannut, kuten jo aikaisemmin blogissa kerroin. Joku kävi kärsivät taimet syömässä. Optimistina laitoin uutta taimea tulemaan. Nekin hävisivät parempiin suihin. Taitaa tosiaan olla etanoita ja kotiloita, kuten Hesari uutisoi. Yksi kurpitsan taimi minulla vielä on, vaikka on sitäkin järsitty. Laitoin sen kompostin päälle ja siinä se on paremmin pärjännyt kuin avomaalla olleet sisaruksensa. Ehkä komposti tuottaa hiukan lämpöä. Varsinkin kun ennen istutusta kaadoin kompostiin kuumaa vettä, jotta saisin sen käynnistymään.

Ainoa elossa säilynyt kesäkurpitsa

On tuo ainoa kesäkurpitsa aika onnettoman näköinen. Toivottavasti pysyy hengissä ja tuottaisi hiukan satoa. Keväällä pelkäsin, että hukun kesäkurpitsaan. No, sitä ongelmaa tuskin tulee. Onneksi on monivuotisia yrttejä, jotka rehottavat ja kukkivat. Niin ei ole kasvimaalla aivan onnettoman näköistä.


Sitruunatimjamia ja timjamia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!